Varsamaha isolla V:llä, ja Vaavi, joka näyttää ponilta

Mokka! Hieman liian pitkä otsikko kertookin aika lailla kaiken oleellisen. Mökön varsan pitäisi syntyä tämän viikon aikana, ja maha onkin sen näköinen. Viime vuoden varsasta, Monsterista, on tullut ponin näköinen. Sillä on kesäkarva, ja pitkä harja. Oikeastaan sen pidemmittä puheitta, voisinkin päästää teidät kuvien kimmppuun!

1.

2.

Tätä ei ehkä lasketa, mutta laitetaan nyt silti: 3. Katsokaa tuota mahaa!

4.

5.

6. Kilahvi!!

7.

8.

9. Se tunne, kun aita pilaa hyvän kuvan...

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

Kertokaa ihmeessä lempparinne kommenteissa :)

Prinsessalle

Jos lähden rakkautta etsimään,

olen varma se ei vastaan tuu.

Mut jos lähden vaan elämään,

niin saatan joskus rakastuu,

ja uskon, et asiat tapahtuu. 

Ja sen huomaa,

kun jokin suuri eteen astuu.

c)Ansku

On tapahtunut paljon viimeaikoina. Tämä blogihan se on, joka on siinä jäänyt vähemmälle. En nyt tässä rupea selittämään juurta jaksain, että mikä on homman nimi. Sen kuitenkin sanon, etten tule enää jatkamaan Pinkun vuokraamista samalla tavalla kuin ennen. Toivon, että voisin vielä Pinkulla ratsastella, mutta se onkin valitettavasti vähän monimutkaisempi juttu. Tässä kohtaa kuitenkin tuntuu oikealta sanoa "kiitos".

Kaikki kolme kuvaa, c)Ansku

Tartu kädestä käteen,

laula sielusta sieluun.

Kasta varpaat kylmään veteen,

hyppää täysillä Joutsenlauluun,

sillä sinä ja minä,

niin elävinä,

pystymme kuulemaan,

jos kuussa alkaa tuulemaan.

c)äiti

 Kaikki alkoi siitä, kun Pinkku tuli kaverilleni kevättalvella 2016. Se oli 4-vuotias vauva, joka ei osannut paljon mitään. Vuokrasin tuolloin kaverini toista ponia. Vähän ajan päästä Pinkun tulosta, olin menossa normaalisti ratsastamaan, kun Riikka totesi, että "Silja me pistetäänkin tuonne Prinsessan selkään!" (Kyllä, Pinkun kutsumanimi oli silloin Prinsessa...), enkä todellakaan arvannut, että siitä alkaisi elämäni paras seikkailu. Pinkulla oli silloin vain ratsastusvyö käytössä. Se potki ja kiukutteli kamalasti vyötä kiristäessä, ja selkäänkin päästiin huijaamalla ponia porkkanoilla. Kävelimme vain pientä metsää ympäri, ja lopuksi koitimme vähän ravia tiellä. 

Kaikki voi joskus rikkoutuu,

mutta ainakin olin hetken ehjempi, kuin moni muu. 

Mä heitin turhan pelon kauas pois,

et sydän vihdoin jotain tuntea vois.

Nyt seison reunalla,

mä olen valmiina!

Kuvat c)Ansku

 Niin paljon sain kokea tuon upean ponin kanssa. Sain tietää, mitä tarkoittaa olla oikeasti rakastunut. Niin monta kertaa ärsyynnyin, turhauduin, iloitsin, ihmettelin, nauroin, ja myös itkin. Niin monta kertaa putosin 130 sentin korkeudelta lumiselle pellolle, kovalle tielle, märkään ojaan, taikka keväiseen metsään. Niin monta kertaa sain huutaa "VÄISTÄKÄÄ!", tai "Täältä tulee "täysin hallinnassa" oleva poni!". Niin monta kertaa ihmettelin, että miten se vain jaksaa pukitella, vaikka voisi laukata nätisti. Niin monta kertaa sain myös ihmetellä, että miten lahjakas se onkaan, muussakin, kuin ratsastajan hermojen raastamisessa.Se opetti niin paljon. Se opetti kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja päättäväisyyttä. Se opetti, kuinka nuoren ponin kanssa tulee toimia. Niin monta kertaa lähes tapoin koulukaverit tylsyyteen, kun kerroin samat tarinat Pinkusta kymmeneen kertaan joka päivä. Niin monta kertaa sain myös kokea sen ihanan onnistumisen fiiliksen. Jos sanonta "nauru pidentää ikää" pitää paikkansa, niin tämän ponin ansiosta elän ainakin viisikymmentä vuotta vanhemmaksi.

c)Ansku

Nyt en voi enää muuta sanoa, kuin kiitos. Sanoinkuvaamattoman iso kiitos Riikalle ja Julialle siitä, että sain tutustua tähän hienon hienoon poniin. Suurkiitos äidille ja isälle, että sain elää unelmaani, ja käydä vuokraamassa Pinkkua parhaimmillaan viitisen kertaa viikossa. Valtava kiitos myös Anskulle, joka on tukenut minua tässä jutussa alusta asti, sekä jaksanut kyhjöttää kohmeisin sormin ja varpain pellon reunassa kuvaamassa. Kiitokset Alias Bessille, iman sinua en olisi koskaan kohdannut Pinkkua. (Tästä voin kertoa lisää toisessa postauksessa.) Kaikkein isoin kiitos kuitenkin sinulle, Silent's Little Princess. Kiitos kaikesta! <3

Tartu kädestä käteen,
laula sielusta sieluun.
Kasta varpaat kylmään veteen,
hyppää täysillä Joutsenlauluun,
sillä sinä ja minä,
niin elävinä,
pystymme kuulemaan,
jos kuussa alkaa tuulemaan...

-Haloo Helsinki, Kuussa tuulee


Kaikki on sanottu.